Glastonbury-Abbey

Matka Glastonburyyn

Matkasimme keväiseen Glastonburyyn 9 hengen voimalla 3.4.-7.4.2019.

Matkasimme keväiseen Glastonburyyn 9 hengen voimalla 3.4.-7.4.2019. Osalle matka oli ensimmäinen ja osalle jo kolmas kerta peräkkäisinä vuosina. Tällä kertaa havaitsimme, että rakkaassa Isoäiti-kirjassakin kuvatuilla paikoilla oli tapahtunut muutoksia. Päällisin puolin kaikki oli ennallaan, mutta energeettisesti ja selvänäköisesti tarkastellen oli paljon muuttunut aiemmasta.

Ensimmäinen havainto oli, että Glastonbury Abbeyn raunioluostarialueella syvän rauhan tyyssija Lady Chapel (alunperin Josef Arimatealaisen rakentama pyhättö) kärsi nyt epäharmonisesta tilasta. Päätimme tehdä parhaamme, jotta tämä Äiti Maan sydänchakra eheytyy ja niinpä onneksi onnistuimme tässä laulamalla kauniita lauluja ja lausumalla ”The Great Invocation”-rukouksen sanat sekä lisäksi kukin omien muiden henkilökohtaisten taitojensa avulla toimien.

Toinen keskeinen havainto oli, että Tor-kukkulan päälle kiivettyämme ja alkaessamme kuuntelemaan sen sisäistä elämää, havaitsimme kukkulan aiemmin hyvin aktiivisen pippurimyllymäisen energian pysähtyneen eivätkä kukkulan isäntä Tor ja emäntä Torhannahkaan näyttäneet olevan paikalla. Ryhmämme alkoi selvittää asiaa yhdistämällä kunkin selvänäkö, -tieto ja -tuntokykyä. Ilmeni, että Tor:iin puhdistumaan virtaava maailman raskas energia oli käynyt liialliseksi Torille ja Torhannahille ja koko kukkulan toimintakyvylle, Tor ja Torhannah olivat joutuneet muuttamaan pois.

Tämän jälkeen Tor-kukkula oli laitettu energeettiseen ”remonttiin” ja siellä oli menossa uudistus, jonka tuloksena Tor-kukkula alkaa jatkossa toimia monin verroin aiempaa tehokkaampana ollen valmis käsittelemään uusillä erittäin tehokkailla menetelmillä maailman raskasta energiaa. Kukkulan puhdistusvoimaa oltiin siis nostamassa uudelle tasolle! Kiinnostavaa tulee olemaan, kuka tai ketkä muuttavat kukkulalle asumaan Torin ja Torhannahin seuraajiksi. Keskityimme jälleen 9 hegen voimalla kukkulan energiaan ja sen elävöittämiseen, minkä ansiosta kukkula alkoi jälleen hengittää ja hijalleen käynnistyä. Varsinaista täyttä tehoa ei vielä kuitenkaan ollut edes tarkoitus aikaansaada, sillä yhteyksien veto tämän energeettisen koneiston rakennustöissä oli vielä kesken.

Laskeuduimme aurinkoiselta ja tuuliselta Tor-kukkulalta alas Chalice Gardeniin, missä nautimme narsissien ja tulppaanien kauneudesta sekä kukkivista kirsikkapuista. Söimme eväitä ja torkuimme ruohikkorinteellä auringon lämmittäessä. Puutarhassa oli täydellinen pumpulimainen rauha ja Avalonin harmonia, kuin taivas maan päällä.

Kokemuksemme osoitti konkreettisesti sen, että maailma on muutoksessa. Vanhat ei-toimivat rakenteet muuttuvat ja muovautuvat vastaamaan uusia tarpeita, jopa nämä muinaiset ja ikiaiset paikat ovat muuttuvia. Muutos sekä puhdistuminen tarvitsevat monesti hieman apua myös meiltä ihmisiltä, jotta autamme henkimaailmaa ankkuroimaan heillä työn alla olevan muutoksen tähän fyysiseen maailmaan. Monesti riittää, että kuka tahansa meistä vain menee käymään paikoissa ja niissä käydessään ajattelee paikkoja sydämellään ja mahdollistaa siten energeettisen muutoksen tapahtumisen. Ja paljon tapahtuu, vaikka ei sitä itse pystyisikään aistimaan. Antoisinta on toki matkustaa sellaisen ryhmän joukossa, jossa on ihmisiä, joista aina joku vuorollaan pystyy saamaan kiinni siitä, mitä näkymättömässä maailmassa on juuri nyt tapahtumassa.

Avalonin terveisin,
Yhdeksän sydämen matkalaista


Jaa

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on print
Share on email